Loimaa
Loimaalla asiat ovat kokonaisuudessaan hyvällä mallilla. Lähipalvelut toimivat, ympäristö on turvallinen, löytyy erilaista yrittäjyyttä, ja maaseutu tekee kaupungista viihtyisän asuinpaikan.
Seuraavia seikkoja kehittäisin:


Yksi niistä on kaupungin ja Sallila Energian sopimuksen jatko. On tärkeää, että ratkaisu löytyy tavalla, joka turvaa kaupungin pääomistuksen ja varmistaa, ettei sähkön hinta nouse loimaalaisille kohtuuttomaksi. Sallila on tehnyt voitokkaan tuloksen, mutta yhtiö haluaa nyt vetäytyä, sillä kaukolämmön investoinnit ovat kalliita. Tämä kuulostaa omaan korvaan erikoiselta ratkaisuilta kuluttajan/maksajan näkökulmasta.
Kaupungin on harkittava tarkkaan, miten energiantuotanto ja -jakelu järjestetään niin, että kustannukset pysyvät kohtuullisina ja palvelut säilyvät paikallisina.
Toinen asia: Junnuille paremmat treeniajat! Kannatan uutta liikuntahallia. Tällä hetkellä Loimaalla ei ole riittävästi harjoituspaikkoja, minkä johdosta treenaillaan iltamyöhään ja parhaista harjoitusajoista käydään taistelua.
Kolmas asia: Miten tekisimme Loimaasta entistä houkuttelevamman yrittäjille, asukkaille ja matkailijoille? Vahvuuksiamme ovat edulliset tontit, toimivat lähipalvelut, ysitien yhteydet Turku-Tampere ja mukavat ihmiset, turvallinen kaunis maaseutu.
Yksi vetovoimaa kasvattava keino on lisätä opiskelupaikkoja, tuottaa monipuolisia tutkintoja, ja tehdä tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa tarjoten työpaikka vastavalmistuneille.
Matkailun kehittäminen tukisi paikallista yritystoimintaa ja toisi lisätuloja alueelle. Tällä hetkellä yhtenä kesän vetonaulana on Mellilän järvi, mikä on alkanut houkuttelemaan asuntoautoilijoita pysähtymään yöksi matkan varrella. Voisimmeko palvella näitä matkailijoita entistä paremmin?
Lisäksi on huomioitava TE-palvelujen siirtyminen kuntien vastuulle. Tämä muutos tuo sekä mahdollisuuksia että haasteita – kuinka varmistamme, että palvelut järjestetään tehokkaasti ja hyödyttävät mahdollisimman hyvin loimaalaisia työnhakijoita ja yrityksiä?
Myös peruspalveluista on pidettävä huolta. Loimaalaisten sairaanhoito on turvattava ja palveluiden on pysyttävä laadukkaina ja saavutettavina kaikille. Samalla kaupungin koulujen henkilöstöstä on pidettävä kiinni, jotta opetuksen laatu säilyy. Oppilaille on taattava riittävät tukipalvelut, mahdollisuus harrastaa, sekä koulukiusaamiseen pitää löytyä keinot puuttua.
Loimaan talous on vakaalla pohjalla, ja viime tilikauden ylijäämäinen tulos antaa mahdollisuuden investoida järkeviin, pitkäkestoisiin hankkeisiin. On tärkeää kohdistaa varat niin, että ne tukevat kaupungin kasvua ja asukkaiden hyvinvointia pitkällä tähtäimellä.